Kauanko olet ollut AuroraHut-yhteistyökumppani?
Olemme olleet yhteistyökumppaneita marraskuusta 2019 lähtien. Meiltä täältä löytyy AuroraHut nro 9 eli olimme aika lailla ensimmäisten joukossa niitä hankkiessamme. Kiinnostuimme AuroraHutista sen kätevyyden ja ekologisuuden ansiosta. Meitä erityisesti houkutteli sen käyttötarkoituksen muunneltavuus. Kävimme oikein talvimarkkinoilla katsomassa AuroraHuttia ja haastattelimmekin siellä olleita myyjiä ostotarkoituksessa. Ekologisuus on meille tärkeä arvo ja olemme sen kanssa tosissamme. Igluveneessä käytämme vain ja ainoastaan ekologista MyDieseliä lämmityksessä, sillä se on uusiutuvaa polttoainetta.
Mikä on ollut parasta AuroraHutissa?

Omasta mielestäni parasta on ollut kokonaisuus. Kokonaisuus on toimiva ja pienien vikojen ilmetessä, olemme voineet olla suoraan yhteydessä huoltoon ja ongelma on saatu nopeasti ratkaistua. Huolto ylipäätään on toiminut todella hyvin. Kokonaisuus on erittäin toimiva ja voimmekin sitä täysin sydämin suositella muille yrittäjille. Yksi ystäväni Rovaniemeltä hankkikin itselleen kaksi tai kolme igluvenettä tässä ihan vasta. Vaikka AuroraHutissa on todella monta tekijää, on se mietitty aivan viimeisen päälle. Se vaan pelaa niin kuin junan vessa eli tosi vähän on ollut mitään ongelmia. Soittelemmekin AuroraHutin edustajan, Tomin, kanssa melkein kuukausittain ihan niitä näitä. Yhteistyö kanssanne on todella hyvää ja toimivaa. Aina joku on langan päässä, jos on jotain kysyttävää.
Millaista palautetta olette saaneet asiakkailta?
Ei ole yhtään kertaa saatu huonoa palautetta, pelkästään imartelevaa. Asiakkaat tykkäävät igluveneestä todella paljon. He pitävät sitä tunnelmallisena ja todella hyvänä majoitusvaihtoehtona. He ovat kehuneet nimenomaan kokonaisuutta. Asiakkaat tykkäävät erityisesti soittaa Bluetooth yhteydellä musiikkia omista puhelimistaan katsellessaan samalla ulos lasiseinän läpi ja pitävät siitä, miten majoitus on mietitty viimeisen päälle. Ylipäätään igluveneen liikuteltavuus on noussut ihailtavaksi piirteeksi. He ovat todella ihmeissään ja haltioissaan, kun kesällä se kelluu veden päällä.
Miksi suosittelet AuroraHuttia?

Pidän igluveneestä eritoten sellaisena ympärivuotisena elämyksenä. Normaalit iglut ja sen tyyliset majoitukset ovat pääasiassa talven sesonkiin, mutta AuroraHut sopii hyvin ympärivuotiseksi elämykseksi. Vaikkakin se on kesällä sisältä kuuma päivisin, illalla oven avatessa se viilenee yllättävän nopeasti. Kukaan ei ole kuitenkaan valittanut tai antanut palautetta, että olisi liian kuuma. Olemme miettineet ilmasoinnin tehostamista jotenkin kesäajaksi. Talviaikaan meillä on majoituksen lisäksi aktiviteetteina pilkkimistä ja eläinten jälkien etsintää. Meillä on pelkästään aktiviteetteja, joita voi tehdä omin jaloin ja käsin. Meillä ei ole mitään mikä sisältäisi moottoreita tai sen sellaista. Tarjoamme myös avotulikokkausta vieraillemme. He ovat kiinnostuneita oppimaan muun muassa, miten kokata poroa. Tarjolla on myös saunaelämyksiä ja joulupukin luokse pääsee vierailemaan meiltä kätevästi. Kesäisin on tarjolla SUP-lautailua, soutelua ja kalastusta. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä igluveneeseen ja olemme todella saaneet ainoastaan positiivista palautetta asiakkailtamme.
Mitä toivotte tulevaisuudessa AuroraHut-yhteistyöltä ja millaisia uudistuksia tai uutuuksia haluaisit liiketoimintanne tueksi?
Me olemme itseasiassa miettineetkin tätä. Olette jo jonkin aikaa kehitelleet avantopaljua ja olemme siitä erittäin kiinnostuneita. Asiakkaat toivovat paljon avantoa ja sen aukipitäminen vie aikaa. Odotamme tätä kehitteillä olevaa tuotetta todella paljon ja hankimme tänne Olleroon ehdottomasti sellaisen. Toivomme, että yhteistyö toimii yhtä saumattomasti kuin tähänkin mennessä. Teillä on nettisivut, josta asiakkaat pääsevät suoraan varaamaan AuroraHut-majoitusta eri kohteista. Meilläkin on siellä kohteemme sivu ja se on ollut todella kätevä. Itse en näe uusien kohteiden lisäämistä ollenkaan uhkana vaan näen sen mahdollisuutena, että mainostamme toinen toisiamme. Haluamme ehdottomasti jatkaa yhteistyötä tulevaisuudessakin.
